TJ. 297: mistä tämä kaikki sai alkunsa ?

    "TJ. 119" 

    ' Niin siis mikä oli?'

    "Tänään jäljellä 119 päivää."

    ' Aivanh.. '



Jaa. 119 päivää vielä. No mutta, kaikesta selvitään ajan myötä, kunhan muistetaan elää päivä kerrallaan, eikä haukata asioista liian isoja paloja, eikä asioista tehdä liian suuria numeroita.



Mulle sanottiin, että 119 päivää enään jäljellä, jonka jälkeen paras ystäväni olisi käynyt intin loppuun. 119 päivän päästä hän pääsisi takaisin kotia, ns. lopullisesti.



 Ajatukseni olivat luokkaa 
' 119 päivää.. En näkisi jätkää joka päivä.. 
Hän merkitsee mulle todella paljon..     
Miten mie selviän tulevasta? Enhän mä siit mitenkään selviä, 
119 päivää on todella pitkä aika..'




Mietin ja löysin keinon. 



Kirjoitin ranteeseeni luvun "119".
Luku muistutti mua siitä, että jätkä on tulossa takaisin, ei hän sinne ikuisiksi ajoiksi jää. 
Vain 119 päivää. Kyl tästä selvitään.
Sitä paitsi, mun ei tarttis pelätä sitä et unohtaisin kyseisen ihmisen. Miksi unohtaisin, kun vaihdan ranteessani olevan luvun joka päivä. Tiedän luvun vähenevän päivä päivältä, ja se saa mut jaksaan paremmin elämässä. Jaksan panostaa kouluun ja kotioloihin, 
vaikka miun elämä ei aina olekkaan helppoa.




Elokuun ollessa lopuillaan, kesken kemian tunnin sain viestin, 
että jätkä on päässyt KRH aukkiin..



Tuijotin kännykän näyttöä ja todellisuus iski hiljaa tajuntaani. 
Olimme puhuneet asiasta aiemminkin.
Aukkiin pääseminen lisäisi päiviä. Se ei siis enään olisi se 116 päivää (niinkuin sinä aamuna olin ranteeseeni taas kirjoittanut), vaan tuplasti lisää.




  Ajatukseni kiisi hurjaa vauhtia tuossa vaiheessa.
"Jos ajattelin 119 päivää olevan pitkä ja mahdoton asia, 
  mitä 297 päivää tulisi olemaan?"  




Vaikka uutinen herätti mielenkiintoisia tunteita, olen silti iloinen jätkän puolesta. 
Sitähän hän oli halunnut.
Olen luvannut, että olen aina odottamassa häntä kotipuolessa, pääsi hän aukkiin tai ei.



Hän pääsi. Vaikka ensimmäiset ajatukset olivatkin huolestuttavia, 
olen oikeasti iloinen hänen puolestaan.
Oikeasti. Tiedän, että 297 päivää kuulostaa melkeinpä mahdottomuudelta, mutta olen selvinnyt monista asioista ja koettelemuksista, joten miksi en selviäisi tästä? 
Pääsehän hän onneksi lomille silloin tällöin, ja siitä täytyy olla iloinen. 
On sekin parempi kuin ei mitään.




Tiedän selviäväni tulevasta, mutta tiedän myös sen, 
että tarvitsen jotain aktiviteettiä päivittäin.
Mitä se siis voisi olla? Piirtäminen, musiikin kuuntelu 
ja hulluttelu kuuluvat jo viikko-ohjelmaani, mitä siis keksisin?



Sitten välähti. Alan pitämään blogia.
Onhan minulla blogin pitämisestä kokemusta jo sellaiset 5 blogia, mutta motivaatio niiden suhteen on aina lopahtanut. Tästä se siis lähtee.



Alan pitämään blogia, jossa kerron päivittäin mitä sinä päivänä olen tehnyt, kokenut, ajatellut tai miettinyt, tekstejä saattaa täydentää aika ajoin kuvia, ja joka viikko tulee blogiin uusi kuva itsestäni tai jostain muusta itseeni todella paljon liittyvästä.



  Seuraavat 297 päivää..

  Kyllä me selvitään.

  Päivä kerrallaan.

  Ei oteta liian suuria paloja.

  Ei ajatella negatiivisesti.

  Ajatellaan siis asioita positiiviselta kannalta.


 Raapustan ranteeseeni uuden luvun.
"297"


 Ainiin..

 Jätkä hei, onnitteluni vielä ! :)

 xoxo- mie kuittaan !