~ Sä oot se poika joka saa vahvimmankin tytön itkemään
ja vaik maailma ois meitä vastaa,
niin yhdessä takasin me isketään, joo
Enkä anna kenenkään sua pois viedä multa minnekkään
joko kuolema erottaa
tai maailma tää loppuu itsestään, joo
Sä oot se poika .
Mä haluun oppii tuntee sun arimmanki kohan
kun täydellinen poika voi muuttaa vahvimmankin tytön
ja me voidaa olla yhes yhtä aikaa
mut tarviin sut kaks kertaa
nyt ja aina
'ranteessa luku "255". '
"prrrr.. prrr..."
jooo.. kato ko mä nousen ylös viel tähän aikaan..
"prrr.. prrr.. prrr..."
no voi v***u...
Kännykkä käteen, herätyskellon sammutus, sängystä ylös ja menoks.
Yks.. kaks.. kolme.. Ja vitut. En varmana nouse.
En vielä. Ei jaksa. Ei kiinnosta.
Päätä särkee, joka paikkaa särkee..
Tänään on maanantai, kello näyttää 6:58.
Okei, noni, nyt ylös.
Hoplaa.
Wait. What. Miks en meinaa pysyä pystyssä?
Askel. Toinen. Kolmas.. Kohti peiliä. Mikä on vialla?
Katse kohoaa.
Jaha. Vai niin. Arvatkaa kuka jää tänään kotia.
Askel. Kolmas. Viides..
Kohtaan äidin katseen keittiön pöydän toisella puolella.
Tutkiva katse. Katsekontakti kestää pitkät kolme sekuntia.
"huomenta!"
juu huomenta huomenta..
'mmmm..'
Askel, toinen, kolmas. Kahvasta kiinni ja kylppäriin..
5 min päästä.
Askel, toinen, kolmas.
'Joo en mee tänään töihin, jään kotia, meen nukkumaan, moikkamoij'
"Ilmotappa työpaikalle ettet mee sinne, ennenko meet nukkuu"
'mm..'
Askel, kolmas, viides...
Kännykkä käteen, 'uusi viesti'
'Huomenta, en tule tänään töihin, olen kipeänä. ~ Roosa '
Kännykkä ikkunalaudalle ja eikun sängyn pohjalle.
Yubh !
Eli tää päivä menny kotona sängyn pohjalla suurimmaks osaks.
Kuume poukkoillut 36.3 - 38.6 välillä tän päivän.
Iltapäivällä pysyin jo pystyssä ja istuinkin sohvalla koko iltapäivän.
Katoin leffan, juttelin äitin kanssa.
Juteltiin äitin kaa 2-3 h samasta aiheesta. Ilman et kumpikaan edes korotti ääntä.
Kumpikaan ei vetänyt kilareita. Sanoisinko että olin "hieman" järkyttynyt kun keskustelu saatiin loppuun.
Puheenaiheena toimi minun poismuuttaminen kotoa.
Yleensä tuo puheenaihe johtaa riitaan ja kolmanteen maailmansotaan..
Tänään kuitenkin lopputuloksena oli se, että keskustelimme astioista, huonekaluista, pyyhkeistä, verhoista, kattiloista ja paistinpannuista. Televisioista puhumattakaan.
"Joo, sängyn saat ottaa mukaan, katotaan se telkkari sit ko lähet.. Katotaa asutko sit yksin vai jonkun kanssa, ja et millanen kämppä se on. Katotaa otatko ton mukaan vai ostanko mä sulle sinne uuden telkkarin."
Astioita päädyttiin katsomaan netistä ja äiti on vihdoinkin hyväksynyt sen, että tahdon kerätä vain ja ainoastaan yhtä astiastoa. Tai niinkuin.. Et haluun sitä astiastoo, et jos mulle ostaa astioita, niitten pitää olla sitä tiettyä sarjaa ja värin saa valita kahdesta väristä. Kyl mä ostan astioita sen astiaston ulkopuolelta, mut ne astiat haluun sit ite päättää. Siis joo, en mä mitenkään tarkka ole tai mitään.
Sit se meinas et se ostaa mulle uuden puhelimen. Okei, antaa mennä vaan.. :D
Nojoo, musta tuntuu et se vaan on jotenkin... Peloissaan?
Esikoinen lentämässä pois. Lähdössä yksin suureen maailmaan.
Miten se pärjää?
Mistä se saa rahaa?
Onks sillä kaikki hyvin?
Miksei se soita?
Onko sillä tarpeeks vaatteita?
Entä ruokaa?
Osaaks se edes tehdä ruokaa?
Joo mä tajuan. Mä ymmärrän sen hyvin.
Täytän 17. Kohta on aika kokeilla lentämistä omilla siivillä.
Kohdata suuri maailma. On sitä itsekkin tullut mietittyä,
että miten näin 'pieni' ihminen pärjäisi näin suuressa maailmassa..
Kyl mä uskon et äitillä pyörii ne ajatukset päässä et 'kohta se tyttö lähtee, vastahan se synty.
Vastahan se oli sellane pieni vauva jota piti pitää sylissä ja joka oli aina kaulas roikkumassa,
halaamassa ja pussaamassaa poskelle. Vastahan se lumosi kaikki vastaantulijat pikimustilla silmillään. Vastahan se leikki autoilla ja rakenteli legoilla, oppi kävelemään, oppi juoksemaan.
Vastahan se oppi puhumaan. Maito oli taito, raha oli kaha ja sitä rataa.
Vastahan se oli yllättämässä vanhempiaan mitä eriskummallisimmilla tempauksillaan.
Vastahan se meni eskariin, oppi sitomaan kengännauhat, ja oppi lukemaan.
Vastahan se aloitti koulunkäynnin, sai ystäviä ja teki koululäksyt yksin ilman avun pyytämistä.
Vastahan se meni yläasteelle, sai tuplamäärän ystäviä.
Vastahan se aloitti ammattikoulun.
Ja kohta se on 17. Ensi vuonna täysi-ikäinen.
Miten nopeasti aika kuluukaan.
Vasta se oli pikkuinen sylivauva, kirjaimellisesti aina sylissä istumassa,
halaamassa kaulasta kiinni pitäen, tumman ruskeilla,
kirkkailla silmillä tapittamassa kysyvästi
ja ihmettelen maailman menoa.
Nyt se huitelee päivät kaupungilla, koulussa, töissä, millon missäkin.
Viettää aikaa kavereiden kanssa ja pitää huolta ystävistä.
Näkee välillä sille tärkeää ihmistä, ja viettää mahtavia päiviä kyseisen henkilön kanssa.
Tiesittekö, että ajan kulun huomaa lapsista.
Ensin ne on vauvoja, kohta ne onkin jo muuttamassa pois kotoa.
Mutta.
Edelleenkään. Ei. En ole muuttamassa.
Vielä.
If u never try,
u'll never know.
DAHH !
SIINÄ VAIHEES KANNATTAA PÄÄSTÄÄ PANIIKKI VALLOILLEEN !!
Rajaton netti. ( HA ! )
ja vaik maailma ois meitä vastaa,
niin yhdessä takasin me isketään, joo
Enkä anna kenenkään sua pois viedä multa minnekkään
joko kuolema erottaa
tai maailma tää loppuu itsestään, joo
Sä oot se poika .
Mä haluun oppii tuntee sun arimmanki kohan
kun täydellinen poika voi muuttaa vahvimmankin tytön
ja me voidaa olla yhes yhtä aikaa
mut tarviin sut kaks kertaa
nyt ja aina
'ranteessa luku "255". '
"prrrr.. prrr..."
jooo.. kato ko mä nousen ylös viel tähän aikaan..
"prrr.. prrr.. prrr..."
no voi v***u...
Kännykkä käteen, herätyskellon sammutus, sängystä ylös ja menoks.
Yks.. kaks.. kolme.. Ja vitut. En varmana nouse.
En vielä. Ei jaksa. Ei kiinnosta.
Päätä särkee, joka paikkaa särkee..
Tänään on maanantai, kello näyttää 6:58.
Okei, noni, nyt ylös.
Hoplaa.
Wait. What. Miks en meinaa pysyä pystyssä?
Askel. Toinen. Kolmas.. Kohti peiliä. Mikä on vialla?
Katse kohoaa.
Jaha. Vai niin. Arvatkaa kuka jää tänään kotia.
Askel. Kolmas. Viides..
Kohtaan äidin katseen keittiön pöydän toisella puolella.
Tutkiva katse. Katsekontakti kestää pitkät kolme sekuntia.
"huomenta!"
juu huomenta huomenta..
'mmmm..'
Askel, toinen, kolmas. Kahvasta kiinni ja kylppäriin..
5 min päästä.
Askel, toinen, kolmas.
'Joo en mee tänään töihin, jään kotia, meen nukkumaan, moikkamoij'
"Ilmotappa työpaikalle ettet mee sinne, ennenko meet nukkuu"
'mm..'
Askel, kolmas, viides...
Kännykkä käteen, 'uusi viesti'
'Huomenta, en tule tänään töihin, olen kipeänä. ~ Roosa '
Kännykkä ikkunalaudalle ja eikun sängyn pohjalle.
Yubh !
Eli tää päivä menny kotona sängyn pohjalla suurimmaks osaks.
Kuume poukkoillut 36.3 - 38.6 välillä tän päivän.
Iltapäivällä pysyin jo pystyssä ja istuinkin sohvalla koko iltapäivän.
Katoin leffan, juttelin äitin kanssa.
Juteltiin äitin kaa 2-3 h samasta aiheesta. Ilman et kumpikaan edes korotti ääntä.
Kumpikaan ei vetänyt kilareita. Sanoisinko että olin "hieman" järkyttynyt kun keskustelu saatiin loppuun.
Puheenaiheena toimi minun poismuuttaminen kotoa.
Yleensä tuo puheenaihe johtaa riitaan ja kolmanteen maailmansotaan..
Tänään kuitenkin lopputuloksena oli se, että keskustelimme astioista, huonekaluista, pyyhkeistä, verhoista, kattiloista ja paistinpannuista. Televisioista puhumattakaan.
"Joo, sängyn saat ottaa mukaan, katotaan se telkkari sit ko lähet.. Katotaa asutko sit yksin vai jonkun kanssa, ja et millanen kämppä se on. Katotaa otatko ton mukaan vai ostanko mä sulle sinne uuden telkkarin."
Astioita päädyttiin katsomaan netistä ja äiti on vihdoinkin hyväksynyt sen, että tahdon kerätä vain ja ainoastaan yhtä astiastoa. Tai niinkuin.. Et haluun sitä astiastoo, et jos mulle ostaa astioita, niitten pitää olla sitä tiettyä sarjaa ja värin saa valita kahdesta väristä. Kyl mä ostan astioita sen astiaston ulkopuolelta, mut ne astiat haluun sit ite päättää. Siis joo, en mä mitenkään tarkka ole tai mitään.
Sit se meinas et se ostaa mulle uuden puhelimen. Okei, antaa mennä vaan.. :D
Nojoo, musta tuntuu et se vaan on jotenkin... Peloissaan?
Esikoinen lentämässä pois. Lähdössä yksin suureen maailmaan.
Miten se pärjää?
Mistä se saa rahaa?
Onks sillä kaikki hyvin?
Miksei se soita?
Onko sillä tarpeeks vaatteita?
Entä ruokaa?
Osaaks se edes tehdä ruokaa?
Joo mä tajuan. Mä ymmärrän sen hyvin.
Täytän 17. Kohta on aika kokeilla lentämistä omilla siivillä.
Kohdata suuri maailma. On sitä itsekkin tullut mietittyä,
että miten näin 'pieni' ihminen pärjäisi näin suuressa maailmassa..
Kyl mä uskon et äitillä pyörii ne ajatukset päässä et 'kohta se tyttö lähtee, vastahan se synty.
Vastahan se oli sellane pieni vauva jota piti pitää sylissä ja joka oli aina kaulas roikkumassa,
halaamassa ja pussaamassaa poskelle. Vastahan se lumosi kaikki vastaantulijat pikimustilla silmillään. Vastahan se leikki autoilla ja rakenteli legoilla, oppi kävelemään, oppi juoksemaan.
Vastahan se oppi puhumaan. Maito oli taito, raha oli kaha ja sitä rataa.
Vastahan se oli yllättämässä vanhempiaan mitä eriskummallisimmilla tempauksillaan.
Vastahan se meni eskariin, oppi sitomaan kengännauhat, ja oppi lukemaan.
Vastahan se aloitti koulunkäynnin, sai ystäviä ja teki koululäksyt yksin ilman avun pyytämistä.
Vastahan se meni yläasteelle, sai tuplamäärän ystäviä.
Vastahan se aloitti ammattikoulun.
Ja kohta se on 17. Ensi vuonna täysi-ikäinen.
Miten nopeasti aika kuluukaan.
Vasta se oli pikkuinen sylivauva, kirjaimellisesti aina sylissä istumassa,
halaamassa kaulasta kiinni pitäen, tumman ruskeilla,
kirkkailla silmillä tapittamassa kysyvästi
ja ihmettelen maailman menoa.
Nyt se huitelee päivät kaupungilla, koulussa, töissä, millon missäkin.
Viettää aikaa kavereiden kanssa ja pitää huolta ystävistä.
Näkee välillä sille tärkeää ihmistä, ja viettää mahtavia päiviä kyseisen henkilön kanssa.
Tiesittekö, että ajan kulun huomaa lapsista.
Ensin ne on vauvoja, kohta ne onkin jo muuttamassa pois kotoa.
Mutta.
Edelleenkään. Ei. En ole muuttamassa.
Vielä.
If u never try,
u'll never know.
DAHH !
Mitähä vielä. Eipä oikeastaan muuta..
Ainakaan kovin kummallista. :I
Perus säätöä kaiken suhteen, kuten joka päivä.
Viikonloppuna koiravahdiksi.
Yksin.
Ilman Keijoa.
U know what !??
NO !!! I can't do it !!
NO !!! I can't do it !!
No mutta.. Ei murehdita sitä. Vielä..
Ei siihen oo kun vaan..
viis yötä.
huomen neljä.
sit kolme
sit kaks
sit yks...
SIINÄ VAIHEES KANNATTAA PÄÄSTÄÄ PANIIKKI VALLOILLEEN !!
:I
Anyway.
Ens viikkoa odotellessa T___T
Rajaton netti. ( HA ! )
953 tekstiviestiä jäljellä.
Saldoa 5 e jäljellä.
Laskutuskautta jäljellä... 25 päivää.
Hell yeah !
:I
Prgl.
Herättäkää mut huomenna.
Ainiin. Meidän neiti täytti tänään neljä vuotta O___O"
 |
| Auringon kehrä kultainen tule vieraaksi tänään tän lapsosen. Tuo mukaasi lahjasi lämpöinen kirkas valosi, ilmeesi aurinkoinen. Siitä voimaa nelivuotias saa päivän touhuissaan kun porhaltaa. |
Ostin neitille angry birds hupparin synttärilahjaks !! :D
Piti muuten sitä hupparia viel nukkumaan mennessäänkin.
Halus vetää sen hupparin sen yöpuvun päälle.
Olen otettu.. Ihana nähdä ko se noin paljon tykästy tohon huppariin :)
Halus vetää sen hupparin sen yöpuvun päälle.
Olen otettu.. Ihana nähdä ko se noin paljon tykästy tohon huppariin :)
Nyt .. voisin sanoa että hyvää yötä, palaillaan huomenna ! :)
xoxo ~ mie kuittaan
"Mul on kaikki hyvin,
voin nauraa sulle päin naamaa.
Kaikille sitä elämänriemua kailottaa,
ja onnellisesti nauraa. "
voin nauraa sulle päin naamaa.
Kaikille sitä elämänriemua kailottaa,
ja onnellisesti nauraa. "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti