Se, mitä tulettenyt lukemaan.
On hyvin outoa. Tarkoitan sitä, vaatii 'päätä' lukea oikein ja miettiä tarkkaan, mitä tarkoitan.
'(keijolla) on todettu lievä dysfasia'
Jos saisin tämän nauhoitettua, pyytäisin teitä, arvon lukijoita, sulkemaan silmänne.
Mutta koska tämä on kirjoitus, se ei onnistu.
Joten, vien teidät nyt pienelle seikkailulle.
Määränpää: ajatus
Kenen?
Hänen, kenet tunnette nimellä 'CursedClown'
Part I
Mind Of CursedClown
[ osa tekstin sisällöstä saattaa järkyttää tai aiheuttaa ahdistusta. ]
~ kaikella kauniilla ja ihanalla on vastakohtansa.
Vaikka saisin lyöntejä päin naamaa kymmeniä, se ei estä mua jatkamasta.
Vaikka mulle kerrottaisi lukemattomia kertoja, millainen epäonnistuja olen, en silti luovuta.
Olipa kerran normaali päivä viikonloppuna, poika oli normaalisti kotona viettämässä aikaa istuen sängyllä, siihen aikaan pojan sänky oli ilmapatja. Vaikka poikaa oli kiusattu.. Liian pitkään koulussa, hän pystyi silti hymyilemään vastoinkäymisissä. Vaikka muut oppilaat eivät hyväksyneet häntä ja koulussa opiskelu ei onnistunut mitenkään, poika oli vähällä jäädä luokalle.
Ketään ei oikeastaan kiinnostanut, miten pahalta hänestä tuntui. Poika onnistui silti aina löytämään sen ilon surullisestakin päivästä... Tosin, hän oli aina yksin. Hän leikki lapsena yleensä yksin, vanhempana hän myös viihtyi yksin.. Kaverit.. Nyt oli mitä oli.
Mutta eräänä päivänä poika ajautui riitaan veljensä kansa. Veli oli poikaa paljon isompi ja vahvempi... Mutta se ei estänyt poikaa.
Vaikka hänen veljensä kuinka löi ja potki, poika pysyi pystyssä.
Veli kuitenki sai pojan maahan makaamaan, potki niskaa ja päähän, kääntyi ja nauroi.
Mutta hänen veljensä ei tiennyt, mitä sen jälkeen oli pojalle tapahtunut.
Ei, vaikka moni uskoisi että poika halvaantui tai vastaavaa, ei.. Poika nousi pystyyn, nauroi ja kadotti tilannetajun hetkeksi.
Seuraavaksi poika herää siihen, että veli kävelee pois kaverin avulla. Poika menee sisälle, näkee vessan lavuaarin veressä, menee alakertaan katsomaan peilistä omia vahinkoja;
Ei mitään.
Kaatuu sängylle.
Lakkaa hengittämästä.
Katsoo ylös.
Nousee ylös.
Soittaa veljelleen ja pyytää anteeksi ja toteaa hänelle, että hänen ei pitäisi olla veli kyseiselle henkilölle, koska ei ole tarpeeksi hyvä.
Puhelu päättyy itkuun ja raivoon, mitä poika ei ole koskaan ennen kokenut. Se raivo mikä syttyi sisällä, on edelleen palanut sisällä tähän päivään asti.
Siitä päivästä lähtien, poika ei ole tuntenut sisällään mitään muuta kuin raivoa, vihaa.
Kyllä, se olen minä.
Joka päivä herään siihen, tunnen kuinka raivo huutaa sisälläni.
Sydämmeni tykyttää kohtauksen aikana nopeammin..
se ei kohdistu muihin ihmisiin siten että vihaisin muita, vaan vihaan sitä, mitä on tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan.
Vaikka neiti on kertonut, kuinka ihana olen ja kuinka söpö olen, todellisuudessa se on.. Peite sille, mikä olen oikeasti. Osaan olla mukava, sekin vei oman aikansa harjoitella, mutta silti tiedostan vihan sisälläni ja olen harjoitellut sen hillitsemistä.
Mutta.
Se ei ole niin helppoa, enään.
joka päivä tunnen itseni väsynnemmäksi ja en tiedä, kuinka kauan pystyn pitämään sen kahlittuna. Jopa ystävien seurassa saatan räjähtää. Mutta mikä saa sen aikaiseksi? Miksi olen niin vihainen koko ajan? Eikö se koskaan lopu?
Kysymukseen vastaan kysymyksellä.
Mikä suorastaan räjäyttäisi sisälläni sen toisen henkilön, mitä piiloittelen jatkuvalla kovalla työllä?
Olipa kerran isäpuoli, kenen käsitys lapsen kurinpalautus oli vähän liian vanhanaikainen.
Ne monet kerrat, kun näin vyön heilahtavan veljeäni päin, ne monet kerrat kun kuulin veljeni itken tuskasta, kun hän piti kurinpalautuksen. Kenellekkään tuttu sellainen menetelmä kuin korvasta vetäminen? Tai sillee, piwni lyönti päähän?
Kyllä, monesti itkin minäkin ja oij, silloin kun veli loukkasi itsensä jostakin syystä, arvatkaa kenen syytö se oli? Ja arvatkaa, kuinka monta kertaa yritin juosta pakoon tai keksiä uusia selityksiä? Jotkut kerrat totesin, että voin vain rukoilla ja toivoa, että se olisi ohi pian.
Joten jos sattumoisin näkisin sen aikaisen isäpuoleni, repisin hänet varmaan neljään osaan, nauraisin raivoissani ja poistuisin paikalta.
Koska sellainen olen. Raakalainen...
Lupasin itselleni, etten vahingoittaisi ketään. Ikinä. Ja jos jostakin syystä vahingoittaisin, tekisin sen käyttäen sanoja. Pelkään, että menetän hallinnan.
Sen takia kehitin sivupersoonan, mikä on tähänkin päivään asti pysynyt vahvana suojana;
Tämän hetkinen minä. 'keijo' nimi tulee, kun 7 luokalla tein esitelmän sukupuustani ja mainitsin keijo nimen. Nykyään mut tunnetaan sillä nimellä.
Se on rauhallinen, rakastaa kaikkia, ei vihaa ketään.. On luotettava.
Se olen siis minä, se joka kirjoittaa nyt. Se kuka herää joka päivä. Mutta silti vähemmän rauhallisempi minä pyrkii ulos.
En ole sairas, vaikka jotkut ajattelevat niin.
Olen vain melkein normaali poika, joka on ollut aina väärässä paikassa, väärään aikaan.
Poika, joka vastoin tahtoaan joutui uhatuksi ja päätti selvitä. Tavalla tai toisella.
Poika, joka heräsi painajaisesta seuraavaan painajaiseen.
~ CursedClown
~ meillä kaikilla on oma demoni sisällä. Päätät itse, koulutatko sen hyvin... Vai annatko sen ottaa vallan mielessä ~
On hyvin outoa. Tarkoitan sitä, vaatii 'päätä' lukea oikein ja miettiä tarkkaan, mitä tarkoitan.
'(keijolla) on todettu lievä dysfasia'
Jos saisin tämän nauhoitettua, pyytäisin teitä, arvon lukijoita, sulkemaan silmänne.
Mutta koska tämä on kirjoitus, se ei onnistu.
Joten, vien teidät nyt pienelle seikkailulle.
Määränpää: ajatus
Kenen?
Hänen, kenet tunnette nimellä 'CursedClown'
Part I
Mind Of CursedClown
[ osa tekstin sisällöstä saattaa järkyttää tai aiheuttaa ahdistusta. ]
~ kaikella kauniilla ja ihanalla on vastakohtansa.
Vaikka saisin lyöntejä päin naamaa kymmeniä, se ei estä mua jatkamasta.
Vaikka mulle kerrottaisi lukemattomia kertoja, millainen epäonnistuja olen, en silti luovuta.
Olipa kerran normaali päivä viikonloppuna, poika oli normaalisti kotona viettämässä aikaa istuen sängyllä, siihen aikaan pojan sänky oli ilmapatja. Vaikka poikaa oli kiusattu.. Liian pitkään koulussa, hän pystyi silti hymyilemään vastoinkäymisissä. Vaikka muut oppilaat eivät hyväksyneet häntä ja koulussa opiskelu ei onnistunut mitenkään, poika oli vähällä jäädä luokalle.
Ketään ei oikeastaan kiinnostanut, miten pahalta hänestä tuntui. Poika onnistui silti aina löytämään sen ilon surullisestakin päivästä... Tosin, hän oli aina yksin. Hän leikki lapsena yleensä yksin, vanhempana hän myös viihtyi yksin.. Kaverit.. Nyt oli mitä oli.
Mutta eräänä päivänä poika ajautui riitaan veljensä kansa. Veli oli poikaa paljon isompi ja vahvempi... Mutta se ei estänyt poikaa.
Vaikka hänen veljensä kuinka löi ja potki, poika pysyi pystyssä.
Veli kuitenki sai pojan maahan makaamaan, potki niskaa ja päähän, kääntyi ja nauroi.
Mutta hänen veljensä ei tiennyt, mitä sen jälkeen oli pojalle tapahtunut.
Ei, vaikka moni uskoisi että poika halvaantui tai vastaavaa, ei.. Poika nousi pystyyn, nauroi ja kadotti tilannetajun hetkeksi.
Seuraavaksi poika herää siihen, että veli kävelee pois kaverin avulla. Poika menee sisälle, näkee vessan lavuaarin veressä, menee alakertaan katsomaan peilistä omia vahinkoja;
Ei mitään.
Kaatuu sängylle.
Lakkaa hengittämästä.
Katsoo ylös.
Nousee ylös.
Soittaa veljelleen ja pyytää anteeksi ja toteaa hänelle, että hänen ei pitäisi olla veli kyseiselle henkilölle, koska ei ole tarpeeksi hyvä.
Puhelu päättyy itkuun ja raivoon, mitä poika ei ole koskaan ennen kokenut. Se raivo mikä syttyi sisällä, on edelleen palanut sisällä tähän päivään asti.
Siitä päivästä lähtien, poika ei ole tuntenut sisällään mitään muuta kuin raivoa, vihaa.
Kyllä, se olen minä.
Joka päivä herään siihen, tunnen kuinka raivo huutaa sisälläni.
Sydämmeni tykyttää kohtauksen aikana nopeammin..
se ei kohdistu muihin ihmisiin siten että vihaisin muita, vaan vihaan sitä, mitä on tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan.
Vaikka neiti on kertonut, kuinka ihana olen ja kuinka söpö olen, todellisuudessa se on.. Peite sille, mikä olen oikeasti. Osaan olla mukava, sekin vei oman aikansa harjoitella, mutta silti tiedostan vihan sisälläni ja olen harjoitellut sen hillitsemistä.
Mutta.
Se ei ole niin helppoa, enään.
joka päivä tunnen itseni väsynnemmäksi ja en tiedä, kuinka kauan pystyn pitämään sen kahlittuna. Jopa ystävien seurassa saatan räjähtää. Mutta mikä saa sen aikaiseksi? Miksi olen niin vihainen koko ajan? Eikö se koskaan lopu?
Kysymukseen vastaan kysymyksellä.
Mikä suorastaan räjäyttäisi sisälläni sen toisen henkilön, mitä piiloittelen jatkuvalla kovalla työllä?
Olipa kerran isäpuoli, kenen käsitys lapsen kurinpalautus oli vähän liian vanhanaikainen.
Ne monet kerrat, kun näin vyön heilahtavan veljeäni päin, ne monet kerrat kun kuulin veljeni itken tuskasta, kun hän piti kurinpalautuksen. Kenellekkään tuttu sellainen menetelmä kuin korvasta vetäminen? Tai sillee, piwni lyönti päähän?
Kyllä, monesti itkin minäkin ja oij, silloin kun veli loukkasi itsensä jostakin syystä, arvatkaa kenen syytö se oli? Ja arvatkaa, kuinka monta kertaa yritin juosta pakoon tai keksiä uusia selityksiä? Jotkut kerrat totesin, että voin vain rukoilla ja toivoa, että se olisi ohi pian.
Joten jos sattumoisin näkisin sen aikaisen isäpuoleni, repisin hänet varmaan neljään osaan, nauraisin raivoissani ja poistuisin paikalta.
Koska sellainen olen. Raakalainen...
Lupasin itselleni, etten vahingoittaisi ketään. Ikinä. Ja jos jostakin syystä vahingoittaisin, tekisin sen käyttäen sanoja. Pelkään, että menetän hallinnan.
Sen takia kehitin sivupersoonan, mikä on tähänkin päivään asti pysynyt vahvana suojana;
Tämän hetkinen minä. 'keijo' nimi tulee, kun 7 luokalla tein esitelmän sukupuustani ja mainitsin keijo nimen. Nykyään mut tunnetaan sillä nimellä.
Se on rauhallinen, rakastaa kaikkia, ei vihaa ketään.. On luotettava.
Se olen siis minä, se joka kirjoittaa nyt. Se kuka herää joka päivä. Mutta silti vähemmän rauhallisempi minä pyrkii ulos.
En ole sairas, vaikka jotkut ajattelevat niin.
Olen vain melkein normaali poika, joka on ollut aina väärässä paikassa, väärään aikaan.
Poika, joka vastoin tahtoaan joutui uhatuksi ja päätti selvitä. Tavalla tai toisella.
Poika, joka heräsi painajaisesta seuraavaan painajaiseen.
~ CursedClown
~ meillä kaikilla on oma demoni sisällä. Päätät itse, koulutatko sen hyvin... Vai annatko sen ottaa vallan mielessä ~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti