'Ranteessa luku 211, ja rivi alkaa huomenna taas alusta. Oikealta vasemmalle eikä toisin päin. U know'
Njoo. Mitäs tänään keksittäs ja tajuttais?
Muutako että tuntuu että hirveen moni ihminen vihaa mua :D
Mut.. Vihaajat vihaa, meitsi vaan takas vilkuttaa, antaa niiden hiillostaa.. Nä nä nä nä nä nääää ja sitä rataa.
En mie tiijä. Mitä mie nyt oon tehnyt ko ihmiset vihaa mua ? :D
Sellasta.
Mitähä muuta.
Ahdistuskohtaukset.
Jotka aiheuttaa pelkoo ja siitä kehittyy jonkin sortin 'paniikkikohtaus'. Tai no. Niin.
Esimerkkinä voin käyttää viikonloppua.
Ensin rupes ahdistaan. Ei tiennyt mitä tehdä tai miten olla. Istua vaiko seistä, maata vaiko leikkiä lasten kanssa. Valitsin kuitenkin et menin sohvalle istumaan. Pysyin viis minuuttia paikallaan.
Ei. Pakko tehä jotain. Mut mitä? Menin alas. Omaan huoneeseen. Veli ja kulta istu miun sängyllä, katsoivat netistä videoita. Menin viereen istumaan, tuijotin seinää, kuuntelin ko pojat nauroivat, yritin tasata hengitystä, joka oli nopeentunut hurjasti. En pystynyt hengittää nenän kautta, piti hengittää suun kautta. Niin tiheä hengitystahti.. Kävin mahalteen sängylle, vedin peiton korviin asti, painoin tyynyn pään päälle.
Puristin kädet nyrkkiin, ja puristin tyynyä rystyset valkoisina.
Korvissa soi, pyörrytti, hengitys muuttui melkein mahdottomaksi. Sitten se alkoi.
Kamala täriseminen. Kädet tärisi aivan älyttömästi, pian tärisi koko keho.
Kyyneleet valuivat vaikka yritin pidätellä niitä ja rauhoitella itseäni.
Siinä vaiheessa ei kyllä mikään oikeestaan auttanut. Kulta pyyti veljeäni poistumaan huoneesta, että saatiin olla kahdestaan hetki. Että mie rauhoituin ja sitä rataa.
Toi on aivan... Järkyttävä kokemus.. Ja.. Joskus tunneilla toi tilanne meinaa uusiutua..
Se vaan alkaa yhtäkkiä, tietyntyyppisistä ajatuksista tai jonkun kommenteista ja puheenaiheista. Ensin tulee tunne että ei tiedä miten olisi. Sitten alkaa ahdistus ja hengitys tihenee.
Kuitenkin tekisi vain mieli kääntää pulpetti ympäri ja juosta pois luokasta.
Mutta ei aina. Joskus vaan tekis mieli lähtee luokasta ihan rauhallisesti, sillei iisisti kävellen pois.
Sit juoksis vaan pihalle koko rakennuksesta.
Mut.. Oon oppinu jotenki hillitsemään itteni luokkatiloissa.
Rupeen piirtämään, keskeytän hetkeks kuuntelun, oon vaan oman pään sisällä ja suljen KAIKEN ulkopuolelle. Rauhotun, tasaan hengityksen, ja palaan takaisin muiden pariin. Keskityn taas opettajan puheisiin.
Sellasta.
Tällästä tällä erää.
Kohta alkaa Greyn anatomia..
Jooh.
xoxo ~ Mie kuittaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti