'Ranteessa luku "221" . '
"Muistan, kun kaaduin kuopan pohjalle, joka paikkaan sattui aivan helvetisti.
Pää pimeni enkä saanut otetta mistään, vaikka yritin ottaa tukea, ote lipesi joka kerralla.
Istuin pitkään kuopan pohjalla ja mietin, mitä oli tapahtunut.
Oli kylmä, pelotti, kädet ja jalat haavoja täynnä.
Sydämmeen sattui kun yritin tosissani päästä ylös.
Aika kului mietiskellessä, erakoituneena.
pitkän ajan kuluessa opin uusia taitoja, meditointia, keskittymiskyvyn parantamista, kivun kanavointia ulos kehosta.
Eräänä päivänä päätin kiivetä takaisin ylös, oli se sitten miten kivuliasta tahansa.
Olin niin kyllästynyt kaikkeen.
Nousin ylös, jalkoihin sattui, polvet pettivät monesti.
vedin itseni ylös väkisin, kuopan seinä tuntui kylmältä.
sain ensimmäisen hyvän otteen ja sanoin itselleni;
'en aijo jäädä tänne!'
Jokaisen vedon myötä koston himo kasvoi, silmät sumeni vihasta.
Kun lopulta pääsin ylös, huomasin että kaikki oli muuttunut.
Käänsin selkäni kaikelle, lähdin kävelemään etsien kohtaloa, se ei tullut vastaan.
Päätin, että nyt aijon kehittää itseäni siihen kuntoon, mitä olin suunnitellut jo kauan sitten.
Jokaisen lyönnin takana kuuluu huuto sisälläni, jokainen potku saa voimansa ja nopeutensa päättäväisyydestä.
Kaikki se kipu purkautuu hiekkasäkkiin.
Päätin, etten enään ikinä kaadu siihen kuoppaan uudestaan.
Eräänä päivänä kesken palveluksen, sain viestin ihmiseltä, joka myöhemmin kertoi löytäneensä mahdollisen parannuskeinon. Tätä henkilöä kutsun nykyään tyttöystäväksi.
Eräät toverit ovat pyytäneet, että opettaisin heille taitojani. En ole opettaja, vaan opastaja paremmalle tielle.
Tajusin tänään, etten ole nähnyt äitiäni pitkään aikaan, velikin on itsenäistynyt ja elää rauhallista elämää.
Tajusin, että ikävöin tätä henkilöä, joka kauan sitten uhrasi kaiken meidän puolesta, löysi paikan missä voisimme viettää yön, vaikka katto vietiin päältä.
Henkilö, joka teki kaikkensa, että hänen pojillaan olisi kaikki kunnossa, vaikka itse ei voinut hyvin.
Tajusin myös sen asian.. En ole osoittanut kiitollisuutta hänelle..
Olen aina ollut se sama kusipää joka ei välitä mistään..
Päätin sen sinä päivänä
' aijon muuttua. Aijon päästä eroon tästä vihasta... Vaatisi se sitten kuinka paljon työtä' "
~ CursedClown
Terve minunkin puolestani.
Tänään tälläinen erilainen postaus taas.
Useampi kirjoittaja.
Nojoo, vain mie ja CursedClown.
Tän hetkiset fiilikset..
Itken. Mitäpä muutakaan.
Jotenkin tuntuu et kaikki kaatuu niskan päälle.
Haluisin mennä pihalle ja huutaa. Siis vain huutaa ja kiljua.
Huutaa niin että unohdan hengittää ja pyörryn.
Viha, katkeruus, mustasukkaisuus, turhautuneisuus, epäusko...
Ei näin.
Jos sama meininki jatkuu.. Pakkaan kamat ja lähden.
Paluusta en lupaa mitään. Katsoo sitä sitten joskus.
Koulu. Neljä viikkoa lomaa takana. Luulin et voisin hyvin, voisin palata voimissain kouluun.
No tota.. Jhoo. Voisin luovuttaa samantien.
Ei kiinnosta. Tai nojoo kiinnostaa mut .. Ei kiinnosta.
Vithu joo.
Miul on ongelmia.
Ongelmia oman pään kanssa, ongelmia kotona, ei kiinnostas ongelmat enää koulun kanssa.
Mut.. En oo ees kouluu menny vielä.. Ja oon jo nyt ongelmissa koulun suhteen.
En jaksa. Ei kiinnosta.
Itken.
Vttuko en tiijä mitä tekisin.
Haluun mennä ulos huutaan.
Haluun mennä sänkyyn itkeen pahaa oloa.
Haluun pakata kamat ja lähteä.
Muttako ei kiinnosta.
En jaksa.
Joten tyydynpä siihen että itken ja valitan tänne kaiken.
Olin jopa töykeä poikaystävälle.
En vastannut kunnolla hänen viesteihin.
Anteeksi.
Mutta ko on tunne, että ei merkkaa kenellekkään aikuiselle mitään.
Et se et ko tulee kotia.. No.. Mmh. En jaksa selittää.
Mut tunne että ei ois tervetullut tänne.
Vithu. En tiiä.
Ei jaksa eikä kiinnosta.
Perjantaita odotellessa.
Osoitteen vaihto sillo.
HELL YEAH !
:I
Oikeesti mitä hittoo miun pitäs tehä.
xoxo ~ mie kuittaan
"Muistan, kun kaaduin kuopan pohjalle, joka paikkaan sattui aivan helvetisti.
Pää pimeni enkä saanut otetta mistään, vaikka yritin ottaa tukea, ote lipesi joka kerralla.
Istuin pitkään kuopan pohjalla ja mietin, mitä oli tapahtunut.
Oli kylmä, pelotti, kädet ja jalat haavoja täynnä.
Sydämmeen sattui kun yritin tosissani päästä ylös.
Aika kului mietiskellessä, erakoituneena.
pitkän ajan kuluessa opin uusia taitoja, meditointia, keskittymiskyvyn parantamista, kivun kanavointia ulos kehosta.
Eräänä päivänä päätin kiivetä takaisin ylös, oli se sitten miten kivuliasta tahansa.
Olin niin kyllästynyt kaikkeen.
Nousin ylös, jalkoihin sattui, polvet pettivät monesti.
vedin itseni ylös väkisin, kuopan seinä tuntui kylmältä.
sain ensimmäisen hyvän otteen ja sanoin itselleni;
'en aijo jäädä tänne!'
Jokaisen vedon myötä koston himo kasvoi, silmät sumeni vihasta.
Kun lopulta pääsin ylös, huomasin että kaikki oli muuttunut.
Käänsin selkäni kaikelle, lähdin kävelemään etsien kohtaloa, se ei tullut vastaan.
Päätin, että nyt aijon kehittää itseäni siihen kuntoon, mitä olin suunnitellut jo kauan sitten.
Jokaisen lyönnin takana kuuluu huuto sisälläni, jokainen potku saa voimansa ja nopeutensa päättäväisyydestä.
Kaikki se kipu purkautuu hiekkasäkkiin.
Päätin, etten enään ikinä kaadu siihen kuoppaan uudestaan.
Eräänä päivänä kesken palveluksen, sain viestin ihmiseltä, joka myöhemmin kertoi löytäneensä mahdollisen parannuskeinon. Tätä henkilöä kutsun nykyään tyttöystäväksi.
Eräät toverit ovat pyytäneet, että opettaisin heille taitojani. En ole opettaja, vaan opastaja paremmalle tielle.
Tajusin tänään, etten ole nähnyt äitiäni pitkään aikaan, velikin on itsenäistynyt ja elää rauhallista elämää.
Tajusin, että ikävöin tätä henkilöä, joka kauan sitten uhrasi kaiken meidän puolesta, löysi paikan missä voisimme viettää yön, vaikka katto vietiin päältä.
Henkilö, joka teki kaikkensa, että hänen pojillaan olisi kaikki kunnossa, vaikka itse ei voinut hyvin.
Tajusin myös sen asian.. En ole osoittanut kiitollisuutta hänelle..
Olen aina ollut se sama kusipää joka ei välitä mistään..
Päätin sen sinä päivänä
' aijon muuttua. Aijon päästä eroon tästä vihasta... Vaatisi se sitten kuinka paljon työtä' "
~ CursedClown
Terve minunkin puolestani.
Tänään tälläinen erilainen postaus taas.
Useampi kirjoittaja.
Nojoo, vain mie ja CursedClown.
Tän hetkiset fiilikset..
Itken. Mitäpä muutakaan.
Jotenkin tuntuu et kaikki kaatuu niskan päälle.
Haluisin mennä pihalle ja huutaa. Siis vain huutaa ja kiljua.
Huutaa niin että unohdan hengittää ja pyörryn.
Viha, katkeruus, mustasukkaisuus, turhautuneisuus, epäusko...
Ei näin.
Jos sama meininki jatkuu.. Pakkaan kamat ja lähden.
Paluusta en lupaa mitään. Katsoo sitä sitten joskus.
Koulu. Neljä viikkoa lomaa takana. Luulin et voisin hyvin, voisin palata voimissain kouluun.
No tota.. Jhoo. Voisin luovuttaa samantien.
Ei kiinnosta. Tai nojoo kiinnostaa mut .. Ei kiinnosta.
Vithu joo.
Miul on ongelmia.
Ongelmia oman pään kanssa, ongelmia kotona, ei kiinnostas ongelmat enää koulun kanssa.
Mut.. En oo ees kouluu menny vielä.. Ja oon jo nyt ongelmissa koulun suhteen.
En jaksa. Ei kiinnosta.
Itken.
Vttuko en tiijä mitä tekisin.
Haluun mennä ulos huutaan.
Haluun mennä sänkyyn itkeen pahaa oloa.
Haluun pakata kamat ja lähteä.
Muttako ei kiinnosta.
En jaksa.
Joten tyydynpä siihen että itken ja valitan tänne kaiken.
Olin jopa töykeä poikaystävälle.
En vastannut kunnolla hänen viesteihin.
Anteeksi.
Mutta ko on tunne, että ei merkkaa kenellekkään aikuiselle mitään.
Et se et ko tulee kotia.. No.. Mmh. En jaksa selittää.
Mut tunne että ei ois tervetullut tänne.
Vithu. En tiiä.
Ei jaksa eikä kiinnosta.
Perjantaita odotellessa.
Osoitteen vaihto sillo.
HELL YEAH !
:I
Oikeesti mitä hittoo miun pitäs tehä.
Päivä yksi, tyttö heräsi aamulla,
oli hiukset sekaisin, kasvot kuin haamulla.
Eikä kadulla, näkynyt edelleenkään ystävää,
niinku ei ennenkää, eilinen elää taas tänää.
Kukaan ei välittänyt,käsittänyt,
kuinka pettynyt voi olla jos on vain etsinyt, onnea,
johon ei ole koskaan voimaa.
Kun sen tajuaa, ettei sitä saa.
Päivä kaksi, tyttö sai nukkuu pidempään,
oli viikonloppu, uskalsi vähän hengittää.
Tyttö heti aamulla laittoi kädet ristiin,
rukoili voimaa taas yhden päivän selviytymistestiin.
Ja tiesi et taivas on taas suljettu tänää,
häneltä, niin kuin jokaisena päivänä.
Eikä yrittää jaksa jos ei koskaa onnistu,
tyttö tiesi sen ja entisestään lannistu,
hän tiesi ettei enää halunnut jatkaa, matkaa.
xoxo ~ mie kuittaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti