183

'ranteessa luku 183 '

Motivaatio - nolla

Kiinnostus - nolla

Innostus - nolla

Jaksaminen - viisi

Välinpitämättömyys - seitsemän

Vitutus - täysi kymppi

Mua ei kiinnosta.
Ei oo motivaatiota.
En välitä.

Mitä on tapahtunut?
Pitäis keksiä joku keino millä motivoida ittensä. No tota. Kaikki keinot käytetty.

Tänäänkin lähin koulusta kesken päivän.
Enkä vastannut puheluihin.

Mua ei vaan kiinnosta.
Turhauttaa olla koulussa.

En jaksa. Ei kiinnosta.

Mikä siinä on niin vaikeeta ymmärtää?

No, nyt voin onneks huokasta.
En ole enään koulun kirjoilla.

Dahh.
Repikää siitä.

Joku voi ajatella et oon ilonen et en oo enään koulun kirjoilla. Joku voi ajatella et tää mun käytös on paskamaista huomionhakua koska en oo tunneilla ja oon innoissani koska en oo koulun kirjoillakaan enään. No, anteeksi nyt jos joku on saanut sellasen kuvan, mut asiaa on vaikea selittää. Pitäis selittää kaikki mahdolliset asiat. Jokainen asia liittyy toiseen asiaan. Niinsanottu ketjureaktio.

Lupasin mennä huomenna joulujuhlaan.
Miksi? Siksi koska lupasin kaverille. Lupasin että meen sinne sen takia koska en jatka koululla enään joulun jälkeen.
Ja koska sen henkilön kanssa ollaan aika läheisiä.. Nii on se iha jees nähä viel. Vaikka tänään lähettiinki yhessä koulusta heti kokeen jälkeen ja meil oli hauskaa.

Musta tuntuu et tää henkilö on yks varma, kehen tuun pitämään päivittäin yhteyttä huomisen jälkeen. Se vaan et.. Meil ei oo ikinä ollu mitää erimielisyyksiä, tullaan hyvin toimeen, ymmärretään toisiamme, ajatellaan samalla tavalla ja sillein. Sua oikeesti hei tulee ikävä..

Mitäs sitten.
Vitutus?

Johtuu monesta asiasta.
Ensinnäkin. Se että oon pihalla kaikesta. En tiedä asioita, ja koska mä en tiedä, tiedot ei siirry eteenpäin ja mulle valitetaan siitä. Esim. täs nyt yks juttu käsillä. Pitäs lähtee jkl, kellonaika, mitä, missä, millon, monelta, hinta? Koska mun viesteihin ei vastata, en saa tietoa ja kun mun pitäis ilmottaa ne asiat eteenpäin, nii mulle valitetaan koska en tiedä mitään.

Toinen asia, kun en ikinä muista mitään.
En mie voi mitään, jos nukun kahdeksan tuntia yöllä, syön vitamiineja, syön normaalisti ja sillei... en voi mitään jos unohdan asioita. Mua ei näköjään ole luotu muistamaan mitään. Joku päivä varmaan oikeesti hukkaan itteni lopullisesti jonnekkin metsän keskelle, ko oon sinne paennut todellisuutta ja selvittämään päätäni -selvittämään ja selvittämään- tavalla tai toisella.

Kolmas asia. Oikeesti. Se ettei kehenkään saa minkäänlaista yhteyttä. Joko oikeesti on hyvä syy et yhteydenpito ei onnistu, joo tajuan sen ja ymmärrän sen. Mut että jos lukee viestit muttei voi vastata ja sitä rataa. Sit valitetaan koska 'ei mulle kukaan oo ilmottanut' vaikka tiedoissa näkyy että henkilö ois asiasta tietoinen. Äh en osaa selittää. 

Mut että kun on monta henkilöä ketä ei saa kiinni, ärsyttää, sit alkaa vitutamaan, ja siinä se sitten on. Räjähdysherkkä pommi. Sano yksikin väärä sana nii sit kannattas juosta ja nopeesti.

Verhot on muuten syvältä. Mun huoneen sisustus on syvältä. Mun huone on syvältä. Tää asunto on syvältä. Tää asuinalue on syvältä. Ja oi kyllä. Tää koko kylä on ihan syvältä.

Mie vihaan tätä paikkaa. Kyllä. Vihaan.

Mut asioiden kanssahan on opittava elämään. Mut entäs jos asioita on miettinyt, pyöritellyt ideoina ja kokeillut - ja mikään ei auta. Eikös olis vaan parasta kerätä kamat ja lähteä?

Jättää menneet taakse, ottaa nykyiset asiat mukaan ja jatkaa elämää jossain muualla.

Viikko. Joulu on sit ohi.
Ja ei, mulla ei ole yhtään -ei tipan tippaakaan- joulumieltä. Ei ole ollut moneen vuoteen. Pistää ärsyttää koko touhu. Joulukin mennyt nykyään kaupalliseks sähläämiseks. Yritetään kaikkea mitä mikään ei oikeasti ole.

Just.

Jouluvalot. Ennen rakastin. Nyt.. ärsyttää.
On ne tuolla paikallaan mut en haluu pitää niissä valoja. Argh

Hirvee ärripurrimeininki.
Ihmiset toivoivat että kirjottaisin tänään jotain positiivista tai jotain.
No empä uskalla paljoa mitään kirjoitella, tulee muuten sammakoita kirjoiteltua.

Khyllä toi lukijamäärä yllättää mut päivittäin. Mietin vaan että miten, missä, kuka ja ketkä? Ketä ylipäätänsäkkään kiinnostaa mun elämä tai mun kirjotukset tai no, niin. Elän vain elämääni, olen vain oma itseni, kirjoitan mitä sylki suuhun tuo, teen mitä lystään, millään ei enään ole juuri mitään merkitystä. On vain yksi asia, joka mulle jotain merkitsee.

"teen mitä teen, rikon sääntöjä ja rutiineja, pelleilen ja kokeilen, saan syytöksiä asioista joista mulla ei ole mitään tietoa, kuuntelen huorittelua ja sitä että mulla on kusi noussut päähän ja että olen helvetinmoinen kusipää, kuuntelen haukut pää pystyssä, en lannistu, en väitä vastaan koska se ei hyödyttäisi mitään, uskokoon muut ketä haluaa, uskokoot mua tai huhujen levittäjiä, mutta. Mitä mie sitten teen? Annan muiden haukkua mut pystyyn? Joo. Enkä väitä vastaan? En. Miksi? En jaksa riidellä ja tiedän et siitä ei seuraisi mitään hyvää jos mie avaan suuni. Jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä, ja oon kiitollinen jos ne tullaan mulle sanomaan. Mutta. Jos mie avaan suuni.. kolmas maailmansota alkaisi. Tiedän että osaan satuttaa ihmisiä sanoilla - jos haluan. Ja miksen sano takaisi  mitään ikinä? Koska en tahdo olla ihminen joka tunnetaan siitä että se satuttaa ihmisiä sanoillaan. Tahdon olla se joka on käyttänyt elämänsä oman elämän elämiseen - eikä tuhlannut sitä muiden asioihin puuttumisella"

Njoo.

Ja ei. En ole kunnossa.

xoxo - mie kuittaan

P. S. Huomenna räjähtää