Opin ne taidot itse.
kun olin yksin omassa huoneessa.
sain pohjan sille taidolle oppitunneilla.
myöhemmin jouduin lopettamaan, koska kasarmi elämä.
hyödynsin aikani sen opettelemiselle jo opiskelu aikana.
joka päivä omassa huoneessa meditoin, opettelin, mietiskelin ja harjoittelin.
kasarmilla sain aikani vietettyä tatamilla, lisää harjoittelua.
opettajani ei todennäköisesti ikinä pitänyt minusta...
hän avasi ovet sille taidolle.
harjoittelen edelleen... mutta ajatuksissa pyörii silti se tosiasia, miten paljon parempi oppilas olisin voinut olla.
katsoin muita, kuinka he suorittivat liikkeet melko hyvin, itse yritin parhaani.
kasarmilla sain taidot vapaa otteluun, kung fu'hun, krav magaan jne.
tiedostan sen... oma karate opettajani ei pitänyt minusta niin paljon kuin muista.
muistan aina hänen katseensa, en ollut tarpeeksi hyvä, vaikka annoin kaikkeni.
olen silti onnekas, että sain kerättyä tarpeelliset tiedot ja taidot...
olen silti hyvin pahoillani käyttäytymisestäni, vaikka en ole tehnyt mitään järisyttävää.
vaikka näin on väitetty.
silti, en välittänyt siitä.
vaikka huhut on mitä on, toivon että jonakin päivänä pystyn todistamaan edelliselle opettajalleni olevani arvokas muiden seurassa, enkä syntinen.
olen hänelle vain kiitollinen.
ja olen pahoillani myös...
aikani vietettyä hänen seurassa, totesin olevani heikko muihin verrattuna ja oppivani olemaan nöyrä.
hän jos kuka, oli ja on edelleen yksi niistä ihmisistä, joita arvostan suuresti.
vaikka hän ei luota enään minuun lainkaan...
enkä voi korjata asiaa enään.
päätin itse harjoitella, oppia taidot itse.
kasarmilla useat toverit ovat tukena ja opettavat omat taidot.
1 inch punch ei ole vaikea, kun loppujen lopuksi miettii. kun sen kerran oppii.
ne synkimmät, vaarallisimmat taidotkaan ei ole niin ihmeellisiä, kun ne kerran oppii.
nyt kysynki itseltäni;
jos jotain osaan, niin toisen vahingoittamisen ja siitä en ole ylpeä.
Mutta, jos jossain olen edistynyt, niin siinä.
joten, olenko sittenkin saavuttanut jotain kerrankin?
- CursedClown
kun olin yksin omassa huoneessa.
sain pohjan sille taidolle oppitunneilla.
myöhemmin jouduin lopettamaan, koska kasarmi elämä.
hyödynsin aikani sen opettelemiselle jo opiskelu aikana.
joka päivä omassa huoneessa meditoin, opettelin, mietiskelin ja harjoittelin.
kasarmilla sain aikani vietettyä tatamilla, lisää harjoittelua.
opettajani ei todennäköisesti ikinä pitänyt minusta...
hän avasi ovet sille taidolle.
harjoittelen edelleen... mutta ajatuksissa pyörii silti se tosiasia, miten paljon parempi oppilas olisin voinut olla.
katsoin muita, kuinka he suorittivat liikkeet melko hyvin, itse yritin parhaani.
kasarmilla sain taidot vapaa otteluun, kung fu'hun, krav magaan jne.
tiedostan sen... oma karate opettajani ei pitänyt minusta niin paljon kuin muista.
muistan aina hänen katseensa, en ollut tarpeeksi hyvä, vaikka annoin kaikkeni.
olen silti onnekas, että sain kerättyä tarpeelliset tiedot ja taidot...
olen silti hyvin pahoillani käyttäytymisestäni, vaikka en ole tehnyt mitään järisyttävää.
vaikka näin on väitetty.
silti, en välittänyt siitä.
vaikka huhut on mitä on, toivon että jonakin päivänä pystyn todistamaan edelliselle opettajalleni olevani arvokas muiden seurassa, enkä syntinen.
olen hänelle vain kiitollinen.
ja olen pahoillani myös...
aikani vietettyä hänen seurassa, totesin olevani heikko muihin verrattuna ja oppivani olemaan nöyrä.
hän jos kuka, oli ja on edelleen yksi niistä ihmisistä, joita arvostan suuresti.
vaikka hän ei luota enään minuun lainkaan...
enkä voi korjata asiaa enään.
päätin itse harjoitella, oppia taidot itse.
kasarmilla useat toverit ovat tukena ja opettavat omat taidot.
1 inch punch ei ole vaikea, kun loppujen lopuksi miettii. kun sen kerran oppii.
ne synkimmät, vaarallisimmat taidotkaan ei ole niin ihmeellisiä, kun ne kerran oppii.
nyt kysynki itseltäni;
jos jotain osaan, niin toisen vahingoittamisen ja siitä en ole ylpeä.
Mutta, jos jossain olen edistynyt, niin siinä.
joten, olenko sittenkin saavuttanut jotain kerrankin?
- CursedClown
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti